Yhdysvaltalaislaulaja Kris Kristofferson on kuollut 88-vuotiaana

Kantrimuusikon uransa lisäksi Kristofferson tunnettiin myös Hollywood-näyttelijänä.

Mustavalkoinen kuva. Kris Kristofferson nauraa Country Music Awardsin punaisella matolla.
Kris Kristofferson kuvattuna Country Music Association -palkintogaalassa Nashvillessä, Tennesseessä marraskuussa 2003. Kuva: Tannen Maury / EPA
Kai Jääskeläinen,
STT-AFP

Yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä, kantrimuusikko Kris Kristofferson on kuollut 88-vuotiaana, kertoo muun muassa yhdysvaltalaislehti Rolling Stone.

Kristoffersonin perheen tiedottaja Ebie McFarland sanoo, että Kris Kristofferson kuoli kotonaan Mauilla, Havaijilla lauantaina. McFarlandin mukaan Kristofferson kuoli rauhaisasti perheensä läsnäollessa.

Kuolinsyytä ei ole toistaiseksi ilmoitettu.

Muusikon uransa lisäksi Kristofferson tunnettiin myös näyttelijän urastaan.

Kristofferson voitti vuonna 1976 parhaan miespääosan Golden Globe -palkinnon musikaali- tai komediaelokuvien sarjassa elokuvasta Tähti on syttynyt. Elokuvassa Kristoffersonin vastanäyttelijä oli Barbara Streisand.

Kristofferson oli kamppaillut muistiongelmien kanssa seitsemänkymppisestä lähtien, kertoo uutistoimisto Reuters.

Yksi Kristoffersonin tunnetuimmista sävellyksistä on ”Me and Bobby McGee”, joka tunnetaan parhaiten Janis Joplinin esittämänä.

Kristofferson voitti myös Grammy-palkinnon laulustaan ”Help Me Make It Through the Night”.

Kristofferson oli myös valittu kantrimusiikin Hall of Fame -kunniagalleriaan.

Lähteet: Reuters, AP

Suosittelemme