Perheenisän 53 000 euron Volvo olikin kolariauto – MOT:n selvitys paljastaa, mitä automainoksissa jätetään kertomatta

MOT-toimituksen selvityksen mukaan autoliikkeet eivät kerro käytettyjen autojen kolarikorjauksista aina edes kauppaa solmittaessa.

Marko Santasen jälkipyykki auton hankinnasta on vielä kesken. Hän on vaatinut kaupan purkua.
Lauri Miettinen

Tamperelaisen Marko Santasen 53 000 euroa maksanut Volvo paljastui sattumalta kolariautoksi.

Santanen osti auton käytettynä suomalaiselta autoliikkeeltä vuonna 2021. Auto oli tuotu Saksasta.

Kaupan jälkeen auton latauslaitetta korjattiin. Samalla tuli yllättäen esiin, että auton tietokoneen muistiin oli tallentunut viitteitä törmäyksestä.

– Selvisi, että auto on varmaan mällätty aika lujaa, toteaa Santanen.

Sitten hän hankki lisätietoa CarVertical -palvelusta, johon on koottu autojen historiatietoja esimerkiksi vakuutusyhtiöiltä lukuisista maista.

Palvelusta ostettu raportti vahvisti, että Volvo oli kolaroitu. Ja vielä melko isosti.

Raportin perusteella auto on todennäköisesti otettu alun perin käyttöön Belgiassa ja vietiin sitten Puolaan, missä korjauksetkin on mahdollisesti tehty.

Sitten auto on saatettu Saksan rekisteriin ja myyty lopulta Suomeen ”Saksa-autona”.

Auton myynyt liike ei kertonut kolarista ja auton aiemmista seikkailuista ympäri Eurooppaa mitään. Akku- ja koritakuu on rauennut törmäyksen takia.

Kyse on ladattavasta hybridiautosta, jonka akku on kallis.

Santanen on vaatinut kaupan purkua.

Lunastus voi laskea arvoa roimasti

Ylen MOT-toimitus selvitti, kertovatko autoliikkeet oma-aloitteisesti autojen kolaritaustasta. Selvityksessä keskityttiin vakuutusyhtiöiden lunastamiin autoihin, jotka on kolarin jälkeen korjattu ja palautettu liikenteeseen.

Aihetta käsittelee myös uusin MOT-ohjelma Autoni salattu kolaritausta.

Autoliikkeet voivat tarkistaa lunastustiedot halutessaan julkisesta rekisteristä.

Piilokameran ja puhelinsoittojen avulla selvitimme myös, mitä liikkeiden tiskeillä kerrotaan kolaritaustasta, jos asiakas ei itse osaa kysyä siitä suoraan.

MOT:n toimittaja ja testiryhmä eivät kertoneet, että he olivat tekemässä Ylen juttua. Tällaisiin poikkeuksellisiin tiedonhankintakeinoihin voidaan turvautua, jos yhteiskunnallisesti merkityksellistä tietoa ei muuten saa selville.

Jälkikäteen selviävä kolarihistoria voi olla ostajalle ikävä yllätys. Takuiden raukeamisen ohella auton vaihtoarvokin voi sukeltaa. Lunastushistoria voi laskea auton arvoa jopa 20 prosenttia, katsoo Kuluttajariitalautakunta.

Sini Ylivakeri ja Henri Joona Teekkarien Autokerhosta avustivat MOT:ta jutun teossa soittamalla autoliikkeisiin ja hakemalla vanhan Nissanin koeajoon.

Mainoksissa usein vaietaan kolarista

MOT löysi yhteensä noin 800 myynti-ilmoitusta autoista, joilla on kolarihistoria.

Selvitystä varten pyysimme Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista kymmenien tuhansien lunastusautojen rekisteritunnukset.

Sen jälkeen hankimme Autotalli.com ja Nettiauto.com -sivustoilla myynnissä olevien noin 90 000 auton rekisteritunnukset. Apuna oli Ylen datajournalisti.

Listat yhdistettiin.

Luimme tarkemmin läpi 105 Autotallin ilmoitusta. Niistä 57:ssä ei ollut mitään viitettä lunastukseen johtaneesta kolarista.

Nettiautossa tutkimme tarkemmin 50 lunastusauton ilmoitusta, joista 40:stä puuttui tieto kolarista.

Nettiautoon myynti-ilmoituksia voivat jättää sekä yksityishenkilöt että liikkeet. Molempien palstojen mukaan vastuu ilmoituksen tiedoista on myyjällä.

Kuluttajariitalautakunnan mukaan lunastuksesta ei ole pakko kertoa mainoksessa, mutta asiakkaan pitää saada tieto viimeistään kauppaa solmittaessa.

kolarotuja autoja.
Kolarin jälkeen vakuutusyhtiö saattaa lunastaa auton. Osa lunastusautoista korjataan takaisin liikenteeseen. Kuva: Sasha Silvala / Yle

Tiskilläkään tietoa ei saatu

MOT otti yhteyttä seitsemään autoliikkeeseen, jotka kaupittelivat lunastusautoja, mutta kaikissa ilmoituksissa tietoa kolarista ei ollut.

Liikkeisiin soitettiin, ja kahdessa autokaupassa käytiin paikan päällä niin, että myyntipuheet tallennettiin piilokameralla. Soittojen kohteeksi otettiin 1–2 autoa per liike.

Saka Finland, Kamux, Rinta-Joupin Autoliike ja Hedin Automotive mainostivat autoja, joiden lunastushistoriasta ei ollut mainintaa kaikissa ilmoituksissa. Kun autojen koeajomahdollisuutta tai ominaisuuksia tiedusteltiin puhelimitse, ei kolareista aina kerrottu silloinkaan.

Yhdessä puhelussa Kamuxin myyjä kertoi kolarista oma-aloitteisesti.

Kaikki näistä kaupoista sanovat, että tieto puuttui mainoksista virheen takia ja lunastuksista on tarkoitus kertoa avoimesti.

– Ohjeistuksena on kertoa autosta mieluummin liikaa kuin liian vähän, sanoo Rinta-Joupin Autoliikkeen toimitusjohtaja Sami Kankaanpää.

Rinta-Joupin Autoliike myöntää, että se myi kesän aikana kaksi MOT:n selvitykseen osunutta autoa niin, että asiakas ei saanut lunastustietoa edes kauppaa solmittaessa.

Rinta-Joupin Autoliikkeen mukaan lunastustiedot on nyt kerrottu ostajille.

Autoliike Omax sanoo, että kolaritaustaa ei ole pakko mainita ilmoituksessa, mutta se pitää kertoa asiakkaan ottaessa yhteyttä. Näin myyjä myös teki, kun MOT soitti liikkeeseen kalliista Mersusta, jonka mainoksessa ei ollut kolaritietoa.

K-Auton mainoksessa puuttui lunastustieto vuoden 2007 Volvosta. Lyhyessä esittelyssä ei mainittu kolarista mitään oma-aloitteisesti. K-Auton mukaan tieto lunastuksesta jäi pois mainoksesta vahingossa, ja siitä kerrottiin asiakkaalle kun kaupat tehtiin.

Autolle.comin liikkeestä haettiin koeajoon vuoden 2007 Nissan. Myyjä ei kertonut autoa esitellessään lunastuksesta. Yhtiön mukaan ostaja saa kuitenkin aina kauppaa tehtäessä tietää lunastuksesta. Tieto kirjataan sen mukaan sopimukseen.

Tamperelainen Marko Santanen
Marko Santasen Volvo on ladattava hybridi, eli siinä on myös sähkömoottori. Kuva: Sasha Silvala / Yle

Auton myynti hankalaa

Auton mahdollinen lunastuskolari selviää maksua vastaan Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin verkkosivuilta tai muista vastaavista palveluista kenelle tahansa.

Autoliiton toimitusjohtajan Pasi Niemisen mielestä olisi hyvä, jos tieto lunastustaustasta ilmenisi myös mainoksissa.

– Se on vähintäänkin hyvä kauppatapa, että kerrotaan olennaiset tiedot tuotteesta mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, sanoo Nieminen.

Kolaroidun Volvon tietämättään ostanut Marko Santanen arvelee, että auton vaihto voi olla hankalaa tai mahdotonta, koska tieto kolarista on syytä kertoa ostajalle.

Tapaus on edennyt Kuluttajariitalautakuntaan, koska sopua hyvityksistä ei ole syntynyt myyjäliikkeen kanssa.

Auton myynyt Bilar99e-liike ei halunnut kommentoida yksittäistapausta, mutta vastasi MOT:n kysymyksiin yleisluontoisesti.

Liike antaa ymmärtää, että sillä ei ollut käytössään tietopalvelua, josta kolarihistorian olisi voinut selvittää, kun se teki Santasen kanssa kaupat Volvosta vuonna 2021.

Tällöin Bilar99e ei olisi saanut itsekään tietoa auton kolarihistoriasta ja auton vaiheista Puolassa ja Belgiassa ennen Saksaa.

Nykyään liike sanoo selvittävänsä autojen historiatiedot. Se lupaa noudattaa Kuluttajariitalautakunnan suosituksia.

Katso MOT: Autoni salattu kolaritausta Yle Areenassa.

Saksasta tuodun kalliin Volvon taustalta paljastui yllättäviä asioita. MOT selvitti, miksi riidat käytettyjen autojen kaupasta ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti ja millaisia tietoja automainoksista jää pimentoon.

Suosittelemme