Libanon ja Iran tuomitsevat Israelin Beirutiin tekemän iskun

Israelin mukaan kyseessä on vastatoimi Golanin kukkuloille lauantaina tehdylle raketti-iskulle.

STT-AFP

Libanonin pääministeri Najib Mikati tuomitsee Israelin tekemän iskun Beirutin eteläisellä esikaupunkialueella sijaitsevaan äärijärjestö Hizbollahin tukikohtaan. Asiasta kertoo pääministerin kanslia.

Mikati kuvaili kanslian lausunnossa iskua muun muassa rikolliseksi teoksi sekä kansainvälisen oikeuden vastaiseksi teoksi. Myös Hizbollahia tukeva Iran tuomitsi iskun, jonka kohteena oli Israelin mukaan lauantaisesta Golanin raketti-iskusta vastuussa oleva komentaja.

Israel on vannonut vastaavansa lauantaina maan miehittämälle Golanille tehtyyn raketti-iskuun, jossa kuoli 12 lasta ja nuorta.

Suosittelemme