Rajat pysyvät kiinni ja laivojen matkustajaliikenne loppuu pääsiäisenä – 2 000 suomalaista odottaa maailmalla pääsevänsä kotiin

Sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) luotsaamassa tiedotustilaisuudessa tiistaiaamuna ilmoitettiin Suomen rajasulkuja jatkettavan 13.5. asti ulkorajoilla.

Uudenmaan sisäisen rajan sulku jatkuu näillä näkymin vähintään 19.4. saakka.

Maailmalla on edelleen noin 2 000 suomalaista, jotka odottavat pääsyä kotiin. Eniten heitä on Espanjassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Thaimaassa.

Suomalaisten kotiuttamista edistetään aktiivisesti.

Kaikkien Suomeen saapuvien edellytetään eristäytyvän karanteeniin 14 päivän ajaksi. Henkilön on pysyttävä kotona tai hotellissa.

Poikkeuksena ovat vain työtehtävissä olevien ensihoidon ja pelastustoimen henkilöstön rajanylitykset ja tavaraliikenteen kuljetushenkilöstö.

– Karanteenin aikana ruokakaupassa ei käydä, apteekissa ei käydä eikä julkista liikennettä käytetä. Liikennemäärät rajoillamme ovat jo vähentyneet 95 prosenttia. Rajoitukset ovat toimineet, ja niitä on syytä vielä jatkaa, Ohisalo summasi tilanteen.

Työnantajia kehotetaan majoittamaan rajaylityksiä tekeviä työntekijöitään, jos etätyö ei ole heille mahdollista.

Ruotsin tai Norjan rajan tuntumassa saa liikkua poikkeusluvalla, jos kyseessä on terveydenhuollon henkilökuntaa, joka kulkee rajan yli vain kodin ja työpaikan välillä.

Hallitus on neuvotellut etenkin Ruotsin kanssa siitä, miten rajan yli kulkevat terveydenhuollon työntekijät voivat jatkaa työtään.

Suomi on vedonnut Ruotsiin, jotta se ohjeistaisi terveydenhuoltohenkilöstöään nykyistä parempaan suojautumiseen ja testaisi heitä enemmän kuin nyt.

UlkoministeriPekka Haavisto (vihr.) kertoi olevansa jatkuvasti yhteydessä kollegoihinsa useissa eri maissa, etenkin Ruotsissa ja Virossa.

– Rajoituksista huolimatta kansalainvälinen yhteistyö on entistä tiiviimpää. Suojavarusteiden osalta lähetystömme Pekingissä ja Soulissa ovat kiinni huoltovarmuusvarastoissa ympäri vuorokauden, Haavisto kertoi.

Hän kertoi myös neuvottelevansa aktiivisesti Ukrainan ulkoministerin kanssa siitä, miten maasta saadaan kausityöntekijöitä Suomeen.

Haaviston mukaan Ukraina on valmis joustamaan kansalaistensa matkustuskiellosta Suomen tarpeiden vuoksi.

– On tunnistettu tarve tuoda Ukrainasta Suomeen 1 500 tietynlaista osaajaa, joita ei voi korvata suomalaisilla tekijöillä, Haavisto sanoi.

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) kertoi hänkin aktiivisesta yhteydenpidostaan pohjoismaisiin kollegoihinsa. Liikenneministerin painavin viesti koski laivaliikennettä.

– Perjantain ja lauantain välisenä yönälaivaliikenne Ruotsista, Virostaja Saksasta loppuu matkustajaliikenteen osalta. Ahvenenmaan osalta teemana on nyt pääsiäiseksi kotiin, Harakka sanoi.

– Rajoitukset ovat väliaikaisia ja rahtiliikenne kulkee rajoituksista huolimatta normaalisti.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) osoitti viestinsä ennen kaikkea Ahvenanmaalle. Hän kertoi tiukentuneiden rajoitusten koskevan myös Ahvenanmaalla työskenteleviä 10 ruotsalaista lääkäriä ja 30 muuta terveydenhuollon ammattilaista. Heidän on valittava, palaavatko kotiin vai jäävätkö he Ahvenenmaalle.

– Hallitus edellyttää, että Ahvenanmaalle tuodaan Manner-Suomesta ruotsin kieltä osaavaa henkilökuntaa, Henriksson sanoi.

– Tiedän tämän päätöksen tuntuvan ahvenanmaalaisista vaikealta, mutta näin turvaamme Ahvenanmaan terveydenhuollon kestokyvyn.