Kun suomalainen vaeltaja mielii Norjaan tai Ruotsiin, suuntana on lähes aina pohjoinen, Lappi. Valinta on hyvä: tarjolla on upeita reittejä ja huikeita maisemia.
Mutta etelämpänäkin on oivia vaihtoehtoja. Niistä tietää tietokirjailija Harri Ahonen, joka on tehnyt kirjat Pohjois-Skandinavian, Keski-Skandinavian ja Pohjois-Norjan rannikon vaellusreiteistä.
Keski-Skandinavian opaskirja kattaa alueen Norjassa ja Ruotsin keskiosissa. Seudun tunnetuin kaupunki on Trondheim.
Miksi uusille poluille kannattaa lähteä?
– Kun siellä ollaan ylängöllä, kaikki aistit huutavat, että ollaan Lapissa!
– Rinteillä voi nähdä myskihärkiä. Hirsiset, ruohokattoiset tunturituvat, jotka ovat 1700–1800-luvuilta, ovat erittäin tunnelmallisia. Korkeimmat vesiputoukset ryöppyävät yli 150-metrisinä. Atlantin rannalla avautuvat vuonot ja meri. Reitit on merkitty hyvin, Ahonen listaa.
Vaikka ei Lapissa ollakaan, myös kesällä on varauduttava pakkaseen, lumeen ja rakeisiin.
– On vuorten huipuille meneviä reittejä, joille nousua ei suositella, jos sataa tai tulee kovasti, Ahonen muistuttaa ylängön viimaisista oloista.
Ahonen on vaeltanut Keski-Skandinaviassa useiden vuosien ajan. Kirjaa varten hän patikoi 220 reittiä.
Tilaa alueella on: suurin erämaan Sylarna on suurempi kuin Lemmenjoen kansallis-puisto ja UKK-kansallispuisto yhteensä.
Norjalaiset tunnetaan reippaana reppukansana. Jos Suomen Ladulla on 60–70 000 jäsentä, Norjan vastaavassa järjestössä jäseniä on noin 300 000.
– Vaeltaminen on tehty helpoksi, kynnys lähteä luontoon on haluttu pitää matalana mahdollisimman monelle. Reitit kulkevat tuvalta tuvalle. Ei tarvitse kantaa telttoja, sillä tupia on paljon ja ruokatarpeet löytyvät niiden ruokakomeroista. Raskaan rinkan sijasta riittää päiväreppu.
– Lapsiakin otetaan mukaan vaelluksille. Viime kesänä tapasin 5–7-vuotiaita, jotka olivat jaksaneet vaeltaa merenpinnan tasolta tuhannen metrin korkeuteen.
Kansantarinat ammentavat luonnosta. Vuorilla on syntytarinoita, saagoja, joita lapsetkin tuntevat.
Vaelluskirjainnostus syntyi Ahosen asuessa Norjassa.
– Kun tällaisia kirjoja ei Suomeksi ollut, tarjosin kustantajalle, joka kiinnostui heti. Pohjois-Skandinavian vaellusreittioppaasta on otettu jo kolme painosta. Kaksi ensimmäistä kirjaani on käännetty saksaksi, sillä Saksasta, Itävallasta, Sveitsistä ja Hollannista tulee paljon vaeltajia Pohjolaan.
Jokaista kirjaa varten Ahonen on perehtynyt alueen tutkimuskirjallisuuteen sekä norjankielisiin vaelluskirjoihin.
Ahosen kirjoissa rajat eivät pysäytä, koska reitit kulkevat alueilta ja maasta toiseen.
Vaelluskilometrejä Harri Ahoselle kertyy vuodessa 700–800. Ensi vuonna, kun hän valmistelee kirjaa Etelä-Norjasta, kävelyä on luvassa kolmisen kuukautta ja tuhat kilometriä. Kahta jo julkaistua kirjaa varten hän vaelsi 460 reittiä.
– Rintataskussani on lyijykynä ja pieni muistikirja. Illalla tuvassa kirjoitan sitten päiväkirjaa.
– Yritän pitää elektroniset laitteet minimissä jo sääolojen takia. Kamera on, mutta tietokonetta en tunturissa kanna.
Vaellusoppaat ovat paksuja teoksia, eikä niitä ei ole tarkoitus rinkkaan pakata. Ne onkin tehty vaelluksia suunnitteleville.
– Avaan lukijoille sen, miten perille pääsee, miten siellä ollaan eli millaista on vaelluskulttuuri ja tuvalla toimiminen sekä miten pääsee paluumatkalle.
Kirjoissa on tarkat tiedot vaikkapa junayhteyksistä. Ahonen vinkkaa, että esimerkiksi juna Oslosta Trondheimiin pysähtyy asemilla, joilta pääsee heti vaeltamaan.
