Roadman-kulttuuria selittää erityisesti yksi asia poikien nuoruudessa – Tästä syystä teinipojille sattuu ja tapahtuu

Poikaporukoiden ilmiöitä ovat kilpailu, häpäisy, valtataistelu, aggressiivisyys, seksuaalisuus, heteronormatiivisyys, uhma, voiman ja statuksen ihailu, ulkonäköpaineet ja tyttöjen väheksyntä.

Kun neljä nuorten parissa työskentelevää ammattilaista kuulee kyseisen luettelon, he liittävät mainitut piirteet yksimielisesti roadman-kulttuuriin.

– Kaikkien isoin juttu nuoruudessa on halu kuulua ryhmään. Pelko ulkopuolelle jäämisestä on valtava. Se vahvistaa huomionhakuista käytöstä. Palkkio on se, että ikätoverit hyväksyvästi vaikkapa nauravat tai hyväksyvät muuten porukkaan, Järvenpään kaupungin vastaava nuorisotyöntekijä Noora Salo pohtii Helsingin Uutisten sisarlehden Keski-Uusimaan haastattelussa.

Osan ilmiöistä Salo liittää myös poikien erilaiseen kasvatukseen tyttöihin verrattuna. Osa voi liittyä puhtaasti murrosikään ja nuoruuteen.

– Tytöillä uusia asioita tulee tasaisemmin. Pojilla tapahtuu lyhyessä ajassa hirveän paljon fyysistä kehitystä. Henkinen puoli ei kehity samaan tahtiin, vaan se tapahtuu myöhemmin, Salo sanoo.

Jos katsotaan nuorten väkivaltarikoksia, enemmistö niiden tekijöistä on poikia. Nuorisopalvelujen päällikkö Anu Puro liittää niihin myös biologiseen kehitykseen liittyviä vaikuttimia.

– Impulssikontrolli kehittyy aivoissa viimeisenä, vasta 25 vuoden kieppeillä tai sen jälkeen. Ei siis ole mitenkään yllätys, että alle 25-vuotiaille sattuu ja tapahtuu ihan pikkuisen paljon enemmän asioita, Puro sanoo.

Roadman-kulttuurin ajatellaan syntyneen Britanniassa. Siihen liittyy tietynlainen pukeutumistyyli, musiikki ja elämäntapa.

Wikipedian määritelmän mukaan kyseessä on 2020-luvulla Suomeen levinnyt rikollista elämäntapaa ihannoivat ilmiö, jonka toteuttajat tunnetaan tyypillisesti huumeiden käyttäjinä ja myyjinä, väkivaltarikoksien toteuttajina ja hankaluuksiin ajautujina.

Nuorisotyötä tekevät tunnistavat roadmanien lisäksi myös nuorten kielellä kutsutut "wanna be roadmanit", jotka vain pukeutuvat kyseiseen kulttuuriin liittyvällä tavalla, mutta eivät tee rikoksia.

– Se mikä erottaa roadmanin wanna be roadmanista, ovat ne konkreettiset teot. Jälkimmäiset eivät tee rikoksia, vaan pelkästään pukeutuvat samaan tyyliin, Salo tietää.

– Niilläkin nuorilla, jotka lähtevät siihen kulttuuriin, voi taustalla olla huono itsetunto. Pelolla haetaan kunnioitusta. Luullaan, että saadaan ihailua sitä kautta, että uskaltaa olla väkivaltainen ja uhkailla ihmisiä, erityisnuorisotyöntekijä Simo Tynkkynen sanoo.

Nuorisokulttuuri, jossa haetaan tietyllä pukeutumisella ja käytöksellä yhteenkuuluvuutta ei kuitenkaan ole uusi ilmiö.

– Jo 1950-luvulla olivat teddyt, myöhemmin rokkarit, hipit ja punkkarit. Aina tätä on tapahtunut. Se minkä kanssa tässä roadman-kulttuurissa on samankaltaisuutta, ovat skinit, eli se että ihannoidaan väkivaltakulttuuria ja identifioidutaan länsimaissa vieraisiin jengikulttuureihin, Puro sanoo.

Poikiin liitetyt ahtaat raamit saattavat aiheuttaa paineita silloinkin, jos oma kehitys ei kuljekaan samaan tahtiin, kun muilla ikätovereilla.

– Peruskehitys on pojilla säilynyt ennallaan, mutta some mahdollistaa aikaisempaa laajemman vertailun. Jos vaikkapa kehityt ikätovereita varhaisemmin ja sinulla on miehen kropassa lapsen aivot tai toisinpäin, jolloin taas voi pelottaa, kasvanko ikinä. Se saattaa voimistaa tietynlaista käytöstä, kun yritetään kompensoida tilannetta, Salo pohtii.

Väkivaltaista käytöstä voivat tietyn muotikulttuurin lisäksi lisätä myös elokuva- ja pelimaailma sekä sosiaalinen media.

– Jos miettii vaikkapa GTA-pelisarjaa. Siinä minulla ei ole mitään vastuuta mistään ja voin tehdä mitä tahansa, ryöstää autoja ja hakata ihmisiä. Moni nuori on sanonut, elämä on kuin elokuvaa, mitään ei voi tapahtua, Tynkkynen pohtii.

Jos Tiktokista sattuu katsomaan jonkin väkivaltaisen videon, algoritmi alkaa syöttää lisää samankaltaista materiaalia.

– Esimerkiksi alakouluikäiset eivät he pysty käsittelemään sitä, että se on todellista, vaikka se tulee videolta. Aivan varmasti on haitallista, kun silmiin voi tulla mitä vaan, Salo sanoo.

Poikiin ja miehiin liitetyt odotukset periytyvät sukupolvien takaa isältä pojalle, eikä 1970-lukuinen ajatus siitä minkälainen miehen pitää olla, voi olla välittymättä nykyajassa kasvaville pojille.

Nuorisotyöntekijä Jari Koskinen muistaa itsekin nuorena kokeneensa paineita, että täytyy olla tietynlainen ollakseen mies.

– Meillä oli nuorena omassa kaveriporukassa äijämeininki, jossa vallitsi ajatus, että työn pitää olla raskasta ja fyysistä. Ei ole mitään väliä, jos on vähän huono palkka, mutta siinä pitää olla kärsimystä ja äijämeininkiä. Piti lokeroitua mieheksi ja äijäksi, olla tietynlainen.

Simo Tynkkysellä on kokemus siitä, mitä joutuu kohtaamaan, jos haluaa kulkea itse viitoittamaansa normista poikkeavaa tietä.

– Se tie ei tule todennäköisesti olemaan helppo. Olen itse yläasteelta saakka tehnyt asioita sen mukaan miten olen halunnut, mutta eihän se helppoa ole ollut. Koin paljon kiusaamista, eikä se kaikille sovi, mutta jos näen tyyppejä, jotka tekevät kuten tahtovat, nostan hattua. Olisin itse kaivannut silloin aikuista, joka olisi sanonut, että nyt on hyvä meininki.

Ehdottomuus ja mustavalkoisuus kuuluvat myös nuoruuteen.

Nuorten maailma on suorempi, nopeampi mustavalkoisempi. Se on joko tai, sieltä puuttuu harmaan sävyt.

– Nuoret ovat vielä kasvuiässä ja opettelevat aikuisuutta ja elämää. Nuoruuteen kuuluu tietynlainen ehdottomuus ja kriittisyys, kun kriittinen ajattelu vasta kehittyy. Tavallaan siis lähes kaikki mistä puhutaan menee normaalin kehityksen sisäpuolelle. Jos ei saada riittävästi ja riittävän varhain tukea, sitten ehkä saatetaan lipsahtaa sinne vaikeampiin haasteisiin, Salo pohtii.