Louis Vuitton

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vuonna 2008 avattu Louis Vuittonin liike Helsingin Pohjoisesplanadilla.
Luis Vuittonin logo

Louis Vuitton Malletier eli Louis Vuitton (lyhennettynä LV) on vuonna 1854 perustettu ranskalainen muotialan yritys. Se on saanut nimensä perustajansa Louis Vuittonin (1821–1892) mukaan. Vuitton oli ranskalainen laukkusuunnittelija, joka loi maineensa 23-vuotiaana valmistamalla ensimmäisenä ilmatiiviitä, kevyitä ja pinottavia tasakantisia matka-arkkuja yläluokalle Pariisissa. Siihen asti arkkujen kannet olivat aina olleet kaarevia, jotta sadevesi valuisi kannelta pois.[1] Yritys valmistaa nykyään myös vaatteita, kenkiä ja muita asusteita.

Louis Vuittonin pääsuunnittelija on ranskalainen Nicolas Ghesquière. Liikkeitä on ympäri maailman 58 maassa yhteensä 460. Helsinkiin avattiin Suomen ensimmäinen Louis Vuitton -myymälä huhtikuussa 2008.

Vuonna 1854 avattiin ensimmäinen Louis Vuitton -myymälä Pariisiin, Rue Neuve des Capucines'lle. Liikkeen ykköstuote oli korkealuokkainen litteä matka-arkku, jonka sai matkalle helposti mukaan. Vuodesta 1888 Vuittonin matka-arkuissa oli beige-ruskea shakkiruutukuvio erotukseksi muista matka-arkuista. Kuvio on nimeltään Damier Canvas. Monogrammi "LV" lisättiin yrityksen tuotteisiin vasta perustajan kuoleman jälkeen vuonna 1896. Monogrammin kehitti Louis Vuittonin poika Georges. Tarkoituksena oli, että tuotteet erottuisivat kopioista.

Vuonna 1977 Louis Vuitton -yhtymän toimitusjohtajaksi nimitettiin Henri Racamier, joka oli tullut Vuittonien sukuun avioliiton kautta. Hän loi konseptin, jossa laukkuja myydään ainoastaan yhtymän omissa myymälöissä.[2]

Tammikuussa 2010 syntyi Ruotsissa kohu siitä, kun sosialidemokraattien puheenjohtaja Mona Sahlin oli Svenska Dagbladet -lehden kuvassa ystävättäreltään 50-vuotislahjaksi saamansa vaaleanpunaisen Louis Vuitton Antigua Cabas[3] -käsilaukun kanssa. 6 000 kruunun eli noin 600 euron arvoisen laukun pitäminen ei ollut arvostelijoiden mielestä sosialidemokraattien johtajalle sopivaa. Kriitikot pitivät laukkua "merkkinä työväenliikkeen alamäestä" ja jopa "uhkaavan sosiaalidemokraattien menestystä ensi syksyn vaaleissa".[4]

Louis Vuitton ja alkoholijuomavalmistaja Moët Hennessy yhdistyivät 1987 LVMH-konserniksi. Vuonna 2007 konsernin liikevaihto oli 3,5 miljardia euroa.[5]

Louis Vuitton käyttää tuotteidensa valmistajina laittomia maahantulijoita. Italialaisen tutkivan journalismin TV-ohjelman Reportin mukaan laittoman ja järjestäytymättömän työvoiman hyväksikäyttö on yleistä luksusmuotituotteiden alalla. Käytäntö on, että muotitalo suunnittelee tuotteen ja tekee siitä mallikappaleen, mutta sen valmistus on siirretty alihankkijoiden ketjulle, jonka viimeinen lenkki on halpa, laiton työvoima.[6]

  1. Louis Vuitton Fashion Model Directory
  2. Minna Kontkanen: "Ei ihan tavallinen laukkukauppa", Suomen Kuvalehti 15/2008, s. 52−60.
  3. Johanna Melén: Sahlins väska – en halv lön 22.1.2010. Aftonbladet. Viitattu 26.1.2010. (ruotsiksi)
  4. Mona Sahlinin luksuskäsilaukku nostatti kohun Ruotsissa 26.1.2010. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 12.5.2014. Viitattu 26.1.2010. (suomeksi) (Arkistossa)
  5. Pauliina Pulkkinen: "Louis Vuitton toi luksuslaukut Suomeen", Helsingin Sanomat 12.4.2008, s. B9.
  6. Jouni Kantola: Luksusmuoti syntyy laittomissa hikipajoissa Italiassa. (Arkistossa) Helsingin Sanomat 23.6.2008

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]